Yhteishengen puolesta myös työelämässä

Koulurauha julistetaan joka vuosi, jonka tarkoituksena on edistää kouluissa hyvää ilmapiiriä, turvallisuutta ja yhdessä tekemistä. Tavoitteena on lisätä iloa ja intoa kouluyhteisöihin. Yhtenä tavoitteena on myös, ettei ketään kiusattaisi, eikä kukaan jäisi yksin. Jokainen oppilas voisi kokea olevansa oman kouluyhteisön tärkeä ja hyväksytty jäsen sellaisena kuin on.

Tämän vuoden teemana on Yhteishengen puolesta. Teema on suunnattu kouluihin, mutta ajattelen teeman sopivan yhtä hyvin jokaiselle työpaikalle. Hyvä yhteishenki ei lopu siihen, kun koulun ovi sulkeutuu ja työelämän ovet avautuvat. Työelämässäkin meillä on tarve kuulua joukkoon, tulla nähdyksi, kuulluksi ja kokea, että olemme samalla puolella sekä tarve tulla hyväksytyksi täysivertaisena ryhmän jäsenenä.

Mitä tarkoittaa olla yhteishengen puolesta?

Minulle se tarkoittaa ennen kaikkea aktiivisia valintoja. Yhteishenki ei synny siitä, että työpaikan strategiassa puhutaan yhdessä tekemisestä tai henkilöstöpäivässä järjestetään ryhmätehtäviä. Yhteishenki syntyy arjen pienistä kohtaamisista. Miten tervehdimme toisiamme,  kuuntelemmeko, kysymmekö mitä kuuluu ja huomaammeko, jos joku jää porukan ulkopuolelle tai olemmeko aidosti läsnä. Samalla puolella oleminen näkyy siinä, miten puhumme toisillemme sekä siinä, miten puhumme toisista silloin, kun toinen ei ole paikalla. Mielestäni se näkyy myös toisen työn arvostamisena sekä hänen ajan kunnioittamisena.

Mutta hyvä yhteishenki ei tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi olla ystäviä keskenään. Eikä sitä, että työpaikalla pitäisi vallita jatkuva hyväntuulisuus. Työyhteisössä saa olla erilaisia ihmisiä, näkemyksiä ja mielipiteitä. Saa olla erimielisyyksiä ja joskus myös konflikteja. Hyvä yhteishenki näkyy pikemminkin siinä, miten erimielisyyksien kanssa toimitaan ja miten niitä ratkotaan. Voimmeko olla eri mieltä ilman, että toinen muuttuu vastustajaksi? Pystymmekö puhumaan vaikeista asioista ilman vähättelyä, syyllistämistä, mitätöintiä tai selän takana puhumista? Vai lakaisemmeko vaikeat asiat maton alle, vaikenemme ja lähdemme tilanteesta pois, jolloin vaikeita asioita ei käsitellä.

Yhteishengen yksi tärkeimmistä rakennusaineista on luottamus. Kun luotan työyhteisööni ja työkavereihin, uskallan kysyä, myönnän virheeni ilman pelkoa seuraamuksista, uskallan kertoa keskeneräisistä ajatuksista ja sanoa myös silloin, kun en osaa tai jaksa. Minun ei tarvitse jatkuvasti varmistella asemaani suhteessa muihin. Tällaisessa ympäristössä syntyy myös psykologista turvallisuutta: tunnetta siitä, että voin olla osa yhteisöä ilman jatkuvaa pelkoa nolatuksi, sivuutetuksi tai torjutuksi tulemisesta tai pelkoa syyllistämisestä.

Yhteishenki tarvitsee myös oikeudenmukaisuutta. On vaikea rakentaa kokemusta meistä, jos osa ihmisistä kokee jatkuvasti olevansa ulkokehällä. Jos tietoa jaetaan vain tietyille, joidenkin ääni kuuluu aina muita voimakkaammin tai samoilta ihmisiltä odotetaan jatkuvasti enemmän kuin toisilta, yhteisöllisyys alkaa rapautua. Siksi yhteishengen rakentaminen ei ole pelkästään tunnelman luomista. Se on myös rakenteita, johdonmukaisia päätöksiä sekä avointa ja selkeää johtamista.

Esihenkilöllä on tässä erityinen vastuu. Hän voi omalla toiminnallaan vahvistaa ajatusta siitä, että olemme samalla puolella tai rakentaa huomaamattaan leirejä. Johtajan tapa kuunnella, olla läsnä, jakaa tietoa, ratkaista ristiriitoja, antaa palautetta ja miten kohdellaan ihmisiä vaikuttaa voimakkaasti siihen, millaiseksi työyhteisön kulttuuri muodostuu.

Yhteishenkeä ei kuitenkaan voi ulkoistaa esihenkilölle. Jokainen meistä rakentaa työpaikan ilmapiiriä ihan joka päivä. Kun otan uuden työntekijän mukaan keskusteluun, pyydän työkaveria lounaalle vaikka ei kuuluisi omaan tiimiin, kysyn hiljaisemmalta hänen ajatustaan, kiitän työkaveria avusta tai puolustan ihmistä, josta puhutaan epäasiallisesti hänen poissa ollessaan, tai tuen työkaveria, jos hän jää alakynteen tai ei tule ymmärretyksi. Tällöin olen yhteishengen puolella. Samoin silloin, kun pysähdyn miettimään omaa toimintaani: tuonko tähän yhteisöön enemmän turvaa vai epävarmuutta, yhteistyötä vai vastakkainasettelua?

Yhteishengen puolesta oleminen tarkoittaa sitä, ettei jää sivustakatsojaksi.

Hyvä yhteishenki ei ole kerran saavutettu tila, jota voidaan sen jälkeen pitää itsestäänselvyytenä. Se tarvitsee ylläpitoa. Kiinnostusta toisia kohtaan, keskustelua, yhteisiä kokemuksia, huumoria, palautetta, reiluutta ja välillä myös vaikeiden asioiden käsittelemistä. Erityisesti muutoksissa yhteishenki joutuu koetukselle. Silloin yhteisö tarvitsee entistä enemmän avointa viestintää ja kokemusta siitä, ettei kukaan jää yksin epävarmuutensa kanssa.

Työpaikan hyvä yhteishenki ei tarkoita sitä, että meillä olisi aina kivaa. Se tarkoittaa, että myös silloin, kun ei ole kivaa, pystymme toimimaan yhdessä. Jokaisessa työyhteisössä kannattaisikin välillä pysähtyä yhden yksinkertaisen kysymyksen äärelle:

Mitä minä teen tänään meidän yhteishenkemme puolesta?