Tämän vuoden teemana on Yhteishengen puolesta.
Teema on suunnattu kouluihin, mutta ajattelen teeman sopivan yhtä hyvin jokaiselle työpaikalle. Hyvä yhteishenki ei lopu siihen, kun koulun ovi sulkeutuu ja työelämän ovet avautuvat. Työelämässäkin
meillä on tarve kuulua joukkoon, tulla nähdyksi, kuulluksi ja kokea, että
olemme samalla puolella sekä tarve tulla hyväksytyksi täysivertaisena ryhmän
jäsenenä.
Mitä tarkoittaa olla yhteishengen puolesta?
Minulle se tarkoittaa ennen kaikkea aktiivisia valintoja.
Yhteishenki ei synny siitä, että työpaikan strategiassa puhutaan yhdessä
tekemisestä tai henkilöstöpäivässä järjestetään ryhmätehtäviä. Yhteishenki syntyy arjen
pienistä kohtaamisista. Miten tervehdimme toisiamme, kuuntelemmeko, kysymmekö
mitä kuuluu ja huomaammeko, jos joku jää porukan ulkopuolelle tai olemmeko aidosti läsnä. Samalla puolella oleminen näkyy siinä,
miten puhumme toisillemme sekä siinä, miten puhumme toisista silloin, kun
toinen ei ole paikalla. Mielestäni se näkyy myös toisen työn arvostamisena sekä hänen ajan kunnioittamisena.
Mutta hyvä yhteishenki ei tarkoita sitä, että kaikkien
pitäisi olla ystäviä keskenään. Eikä sitä, että työpaikalla pitäisi vallita
jatkuva hyväntuulisuus. Työyhteisössä saa olla erilaisia ihmisiä, näkemyksiä ja
mielipiteitä. Saa olla erimielisyyksiä ja joskus myös konflikteja. Hyvä
yhteishenki näkyy pikemminkin siinä, miten erimielisyyksien kanssa toimitaan ja miten niitä ratkotaan.
Voimmeko olla eri mieltä ilman, että toinen muuttuu vastustajaksi? Pystymmekö
puhumaan vaikeista asioista ilman vähättelyä, syyllistämistä, mitätöintiä tai
selän takana puhumista? Vai lakaisemmeko vaikeat asiat maton alle, vaikenemme ja
lähdemme tilanteesta pois, jolloin vaikeita asioita ei käsitellä.
Yhteishengen yksi tärkeimmistä rakennusaineista on
luottamus. Kun luotan työyhteisööni ja työkavereihin, uskallan kysyä, myönnän virheeni ilman
pelkoa seuraamuksista, uskallan kertoa keskeneräisistä ajatuksista ja sanoa
myös silloin, kun en osaa tai jaksa. Minun ei tarvitse jatkuvasti varmistella
asemaani suhteessa muihin. Tällaisessa ympäristössä syntyy myös psykologista
turvallisuutta: tunnetta siitä, että voin olla osa yhteisöä ilman jatkuvaa
pelkoa nolatuksi, sivuutetuksi tai torjutuksi tulemisesta tai pelkoa syyllistämisestä.
Yhteishenki tarvitsee myös oikeudenmukaisuutta. On vaikea
rakentaa kokemusta meistä, jos osa ihmisistä kokee jatkuvasti olevansa
ulkokehällä. Jos tietoa jaetaan vain tietyille, joidenkin ääni kuuluu aina
muita voimakkaammin tai samoilta ihmisiltä odotetaan jatkuvasti enemmän kuin
toisilta, yhteisöllisyys alkaa rapautua. Siksi yhteishengen rakentaminen ei ole
pelkästään tunnelman luomista. Se on myös rakenteita, johdonmukaisia päätöksiä sekä
avointa ja selkeää johtamista.
Esihenkilöllä on tässä erityinen vastuu. Hän voi omalla
toiminnallaan vahvistaa ajatusta siitä, että olemme samalla puolella tai
rakentaa huomaamattaan leirejä. Johtajan tapa kuunnella, olla läsnä, jakaa tietoa,
ratkaista ristiriitoja, antaa palautetta ja miten kohdellaan ihmisiä vaikuttaa
voimakkaasti siihen, millaiseksi työyhteisön kulttuuri muodostuu.
Yhteishenkeä ei kuitenkaan voi ulkoistaa esihenkilölle. Jokainen
meistä rakentaa työpaikan ilmapiiriä ihan joka päivä. Kun otan uuden työntekijän
mukaan keskusteluun, pyydän työkaveria lounaalle vaikka ei kuuluisi omaan tiimiin, kysyn hiljaisemmalta hänen ajatustaan, kiitän työkaveria
avusta tai puolustan ihmistä, josta puhutaan epäasiallisesti hänen poissa
ollessaan, tai tuen työkaveria, jos hän jää alakynteen tai ei tule ymmärretyksi.
Tällöin olen yhteishengen puolella. Samoin silloin, kun pysähdyn miettimään
omaa toimintaani: tuonko tähän yhteisöön enemmän turvaa vai epävarmuutta,
yhteistyötä vai vastakkainasettelua?
Yhteishengen puolesta oleminen tarkoittaa sitä, ettei jää
sivustakatsojaksi.
Hyvä yhteishenki ei ole kerran saavutettu tila, jota voidaan
sen jälkeen pitää itsestäänselvyytenä. Se tarvitsee ylläpitoa. Kiinnostusta
toisia kohtaan, keskustelua, yhteisiä kokemuksia, huumoria, palautetta,
reiluutta ja välillä myös vaikeiden asioiden käsittelemistä. Erityisesti
muutoksissa yhteishenki joutuu koetukselle. Silloin yhteisö tarvitsee entistä
enemmän avointa viestintää ja kokemusta siitä, ettei kukaan jää yksin
epävarmuutensa kanssa.
Työpaikan hyvä yhteishenki ei tarkoita sitä, että meillä
olisi aina kivaa. Se tarkoittaa, että myös silloin, kun ei ole kivaa, pystymme
toimimaan yhdessä. Jokaisessa työyhteisössä kannattaisikin välillä pysähtyä
yhden yksinkertaisen kysymyksen äärelle:
Mitä minä teen tänään meidän yhteishenkemme puolesta?